Kirjalitta laajeni vuonna 2018 myös muihin Pirkanmaan kuntiin. Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana Kirjalitta -tapahtumapäivät järjestettiin yhteensä seitsemässä Pirkanmaan kunnassa Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston kärkihankkeena.

Kirjalitta tuo lastenkirjallisuuden ja sanataiteen suuren yleisön luo, sinne, missä he ovat, eli kouluihin, päiväkoteihin, kirjastoihin, kauppakeskuksiin, katukuvaan ja sosiaaliseen mediaan. Kirjalitta kiertueella -hankkeen myötä pääsimme tarjoamaan tämän mahdollisuuden myös muille kuin tamperelaisille. Kirjalitta -tapahtumat kunnissa sisälsivät tuttuun tapaan kirjailija- ja asiantuntijavierailuja, sanataidepajoja, lasten tekstejä, näyttelyitä ja paljon osallistavaa ohjelmaa lapsille, nuorille ja perheille.

Kiertueen kirjallisuusvalinnoissa panostimme kotimaisen ja erityisesti pirkanmaalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyden lisäämiseen. Hankkeen yhteistyökumppanina toimi Pirkkalaiskirjailijat ry, ja pääosa Kirjalitan kiertueella vierailleista kirjailijoista olivat  Pirkkalaiskirjailijoiden jäseniä.

Tapahtumapäivien lisäksi toteutimme kunnissa kiertävän Sanojen saaret -näyttelyn. Sanojen saaret on sanataiteen keinoin toteutettu mielikuvitusnäyttely, joka toimii vuorovaikutteisena oppimis- ja kokemusympäristönä. Se vaikuttaa kävijöiden kaikkiin aisteihin ja inspiroi heitä luomaan, kirjoittamaan ja kertomaan. Näyttely pystytettiin paikalliseen kouluun tai kirjastoon, ja se oli esillä jokaisessa osallistuvassa kunnassa useamman viikon ajan.

Kirjalitta kiertueella oli Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston rahoittama kärkihanke.

Kiertueen aikataulu ja ohjelma:

Tampere, päätapahtuma 10.11.2018 – ohjelma

Pirkkala 8.12.2018 – ohjelma

Valkeakoski, 26.1.2019 – ohjelma

Ruovesi 16.2.2019 –ohjelma

Ylöjärvi 9.3.2019 – ohjelma

Pälkäne 6.4.2019 – ohjelma

Virrat 11.5. 2019 – ohjelma

 

Lataa tiedote PDF-tiedostona