Kirjalitta

Kirjalitta 2019 liikutti kaupunkilaisia Pispalan portailta Kuntokolmoselle

Kirjalitta 2019 liikutti kaupunkilaisia Pispalan portailta Kuntokolmoselle Viidennen kerran Tampereella järjestetty Kirjalitta tarjosi monipuolisen kattauksen sanataideohjelmaa teemalla Kirjalitta liikuttaa! Kirjalitta 2019 nosti esiin liikunta-, urheilu- ja peliaiheista lastenkirjallisuutta ja pohti, miten tarinat ja liikkuminen yhdistyvät toisiinsa. Viikon ohjelmaan kuului kirjailija -ja kuvittajavierailuja, työpajoja, näyttelyitä, esityksiä, Kirjalitan koululaispäivä Metsossa, Nuortenkirja nyt -seminaari sekä päätapahtuma Lastenkulttuurikeskus Rullassa ja Kulttuuritalo Laikussa. Nuoret kirjoittavat kaupunkia -näyttely ilahdutti jälleen kaupunkilaisia yhteensä seitsemässä kaupunkikohteessa Pispalan portailta Tampereen uintikeskukseen. Tällä kertaa 9-17 -vuotiaiden Lue lisää…

Kirjalitta

Osallistu kilpailuun: Kuinka Kirjalittaa leikitään?

Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta järjestetään Tampereella jo viidennen kerran marraskuussa 2019! Kirjalitan teemana on tänä vuonna ”Kirjalitta liikuttaa”. Litta on tamperelainen sana hippa-leikille. Mutta kuinka voisi leikkiä tai pelata Kirjalittaa? Kirjalitta-leikissä tai -pelissä kirjat esineinä, kirjojen maailma tai satuhahmot liittyvät liikkumiseen tavalla tai toisella. Kutsumme kaikki leikkien ja kirjojen ystävät keksimään säännöt Kirjalitalle. Parhaat säännöt palkitaan ja niitä testataan yhdessä festivaalin päätapahtumassa Kulttuuritalo Laikussa lauantaina 9.11.2019. Pääpalkintona on liikuntatunti Tampereen Superparkissa! Osallistu kilpailuun seuraavasti: Keksi, Lue lisää…

Kirjalitta

Kirjalitta kiertueella -hanke on päättynyt

Kirjalitta kiertueella -hanke on päättynyt Vuodesta 2015 saakka järjestetty lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta laajeni 2018-2019 maakunnalliseksi hankkeeksi. Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi Sanataideyhdistys Yöstäjä ry:lle 45 000€ kärkihankeavustuksen, jolla Kirjalitta -tapahtumapäivät järjestettiin yhteensä seitsemässä Pirkanmaan kunnassa syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana. Kirjalitta-tapahtumat kunnissa sisälsivät tuttuun tapaan kirjailija- ja asiantuntijavierailuja, sanataidepajoja, lasten tekstejä, näyttelyitä ja muuta osallistavaa ohjelmaa lapsille, nuorille ja perheille. Kirjallisuusvalinnoissa panostettiin erityisesti pirkanmaalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyden lisäämiseen. Suurin osa kunnissa vierailleista kirjailijoista Lue lisää…

Kirjalitta

Kirjalitta Virroilla 11.5.2019 klo 11-14

Kirjalitta Virroilla 11.5.2019 klo 11-14 Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta vierailee Virroilla toukokuussa 2019. Kirjalitta kiertueella -tapahtuma järjestetään Virtain kaupunginkirjastossa la 11.5. klo 11-14. Tapahtuman teemana ovat seikkailujen sankarit ja kelmit, ja siellä esiintyvät lastenkirjailija Katja Krekelä sekä asiantuntijavieras, kirjallisuuden läänintaiteilija Anna Elina Isoaro. Lisäksi ohjelmassa on Sanataideyhdistys Yöstäjän Supersankarin muotokuvaamo ja Kelmikehittämö, kirja-arvonta ja satutunteja. Maksuton tapahtuma on suunnattu erityisesti eri ikäisille lapsille ja perheille. Ohjelma: Klo 11-11.30 Kirjailijavieraana Katja Krekelä Esimerkiksi Hurjalinna– ja Säihky-kirjoista Lue lisää…

Kirjalitta

Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta Pälkäneellä 6.4.2019

Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta Pälkäneellä 6.4.2019 Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta vierailee Pälkäneellä huhtikuussa 2019. Kirjalitta -tapahtuma järjestetään Pälkäneen pääkirjasto Arkissa ja Kostian koululla la 6.4.2019 klo 9.45-13 teemanaan sanoilla leikkiminen. Tapahtumassa esiintyvät lastenkirjailijat Kaisa Happonen ja Kalle Veirto sekä asiantuntijavieras, kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi. Lisäksi ohjelmassa on Sanataideyhdistys Yöstäjän Sanasukelluksia, kirja-arvonta, lasten tekstejä ja muuta kirjallisuusaiheista ohjelmaa. Tapahtuma on suunnattu erityisesti eri ikäisille lapsille ja perheille. Pälkäneen Kirjalitta-tapahtuman ohessa vietetään Kostian koululla koko koulun kirjallisuuspäivää. Päivän Lue lisää…

Kirjalitta

Tervetuloa Kummituskekkereihin! Kirjalitta Ylöjärvellä la 9.3.2019

Tervetuloa Kummituskekkereihin! Kirjalitta Ylöjärvellä la 9.3.2019 Tervetuloa Kummituskekkereihin! Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta vierailee Ylöjärvellä la 9.3.2019. Kirjalitta-tapahtuma järjestetään Ylöjärven kaupunginkirjastossa klo 11-14. Koko perheen tapahtuman teemana ovat kummitustarinat. Vapaa pääsy! Ohjelman aikataulu: Klo 11 Lasten- ja nuortenkirjailija Harri Istvan Mäen haastattelu ja kummitusaiheinen nonstop-työpaja (kesto n. 90 min). Sanataideyhdistys Yöstäjän Kauhuolentokonttori (nonstop klo 11-14). Kuolaava kummitus vai aivoja syövä muumio? Hiippaile selvittämään, mikä kauhuolento itse olisit! Sanataideyhdistys Yöstäjän kummitusprofessorit tutkivat kauhutieteellisten menetelmien avulla, mikä olento Lue lisää…

Kirjalitta

Kirjalitta Ruovedellä 16.2.2019!

Kirjalitta Ruovedellä Aprikoi arvoituksia ja ratko rikoksia! Kirjalitta-tapahtuma järjestetään Ruoveden kunnankirjastossa la 16.2.2019 klo 12-15. Koko perheen tapahtuman teemana ovat arvoitukset ja rikostarinat. Vapaa pääsy! Ohjelman aikataulu: Klo 12 Kirjailijavieraana Jari Mäkipää. Esimerkiksi Etsiväkerho Hurrikaani -kirjoista tuttu kirjailija ja käsikirjoittaja Jari Mäkipää kertoo omasta työstään ja ohjaa oman salapoliisitarinan kirjoittamisessa. Klo 12-15 Sanataideyhdistys Yöstäjän Salapoliisikoulu (nonstop). Salapoliisikoulussa pääset suorittamaan salapoliisiaiheista tehtävärataa. Kuka on oma salapoliisihahmosi? Millaisen rikoksen jäljille hän pääsee ja millaisia johtolankoja hän löytää? Lue lisää…

Kirjalitta

Kirjalitta Valkeakoskella la 26.1.2019 klo 11-15

Kirjalitta Valkeakoskella la 26.1.2019 klo 11-15 Kirjalitta-tapahtuma järjestetään Valkeakosken pääkirjastolla la 26.1.2019 klo 11-15. Tapahtuman teemana on fantasiametsä. Päivän ohjelmassa on kirjailija Sari Peltoniemen fantasiatyöpaja lapsille, Sanataideyhdistys Yöstäjän Satuhahmoanalyysi ja Lorukylpy, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtajan Kaisa Laaksosen Suuri lukuseikkailu -luento sekä fantasiakirja-arvonta. Lisäksi tarjolla on Valkeakosken teatteriopiston Late IV -ryhmän improesitys, Valkeakosken musiikkiopiston äänimaisematyöpaja sekä kirjaston oma kollaasirunotyöpaja. Kuvataide- ja käsityökoulu Emil on luonut tapahtumaan upean fantasiametsä-näyttelyn, joka on esillä kirjastossa la 26.1. – la 16.2. Tapahtuman Lue lisää…

Kirjalitta

Kirjalitta saapuu Pirkkalaan!

KIRJALITTA SAAPUU PIRKKALAAN! Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta vierailee Pirkkalassa joulukuussa 2018. Neljä kertaa Tampereella järjestetty festivaali laajenee tänä vuonna myös muualle Pirkanmaalle. Syksyn 2018 ja kevään 2019 aikana Kirjalitta -tapahtumapäivät toteutetaan yhteensä seitsemässä Pirkanmaan kunnassa. Kirjalitta-festivaalin järjestää tamperelainen Sanataideyhdistys Yöstäjä yhteistyökumppaneineen. Kirjalitta-tapahtuma järjestetään Pirkkalan pääkirjastossa la 8.12.2018 klo 10-15 aiheenaan historia ja fantasia. Tapahtuman ohjelmassa on kirjailija Päivi Alasalmen esiintyminen ja työpaja lapsille, Sanataideyhdistys Yöstäjän sanataideohjelmaa koko päiväksi, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtajan Kaisa Laaksosen Suuri lukuseikkailu -luento Lue lisää…

Kirjalitta

Kirjalitta kutsui ennätysmäärän kävijöitä lukemaan luontoa

Kirjalitta kutsui ennätysmäärän kävijöitä lukemaan luontoa Jo neljännen kerran Tampereella järjestetty Kirjalitta tarjosi festivaaliviikon aikana monipuolista ohjelmaa sanataiteen ja lastenkirjallisuuden ympäriltä. Viikon ohjelmaan kuului mm. kirjailijavierailuita, työpajoja, iltasatutapahtuma, näyttelyitä ja Katti Matikaisen juontama päätapahtuma Kulttuuritalo Laikussa. Mukana oli vaikuttava joukko lastenkirjallisuuden, kuvituksen ja sanataiteen ammattilaisia: Kirjalitassa vierailivat mm. kirjailijat Arja Puikkonen, Hannu Hirvonen, Kaisa Happonen, Tapani Bagge ja Tuula Kallioniemi, kuvittajat Pasi Pitkänen ja Anne Vasko, sanataideopettaja Maami Snellman, lasten tietokirjailijat Karoliina Suoniemi ja Titta Lue lisää…