Ennakko-ohjelma: lauantai 3.11.2018

Liikelaiturin Lasten lauantai klo 14: Syksy
Syksy on raikkaalla otteella tehty teos nimensä mukaisesta vuodenajasta ja Suomen luonnosta. Teos piirtää kuvaa syksystä konstailemattomasti ja mukaansatempaavasti. Katsojat pääsevät seuraamaan äänen ja liikkeen muodostamia syksyisiä maisemia ja lintuhahmojen elämää teoksessa, jossa tunnistettavat asiat näyttäytyvät uudessa valossa. Kengätkään eivät ole vain kenkiä, vaan kaiken ollessa päälaellaan niistä kuoriutuu omatahtoisia lintuhahmoja. Lue lisää…
La 3.11.2018 klo 14, Liikelaituri (os. Yliopistonkatu 58 D), liput 5€


Maanantai 5.11.2018 (alkaen)

Nuoret kirjoittavat kaupunkia -tekstinäyttely: Lue luontoa!
Sanataideyhdistys Yöstäjä on koonnut 8–18 -vuotiaiden sanataideoppilaiden teksteistä näyttelyn, jonka teemana on tänä vuonna ”Lue luontoa!”. Nuoret kirjoittavat kaupunkia -näyttely nostaa vuosittain esiin lasten ja nuorten tekijyyttä ja sanataideharrastusta sekä elävöittää kaupunkitilaa.
Lue luontoa! -näyttelyn sijainnit:
1. Patosilta: eläinten ja kasvien treffi-ilmoituksia
2. Tavaratalo Sokos: luonnonilmiöiden mainoksia
3. Pikku Kakkosen puisto: ihmisiä kasveina ja kasveja ihmisinä
4. Sorsapuisto: metsän ilmoitustaulu
5. Kuntokolmonen, Kaupin urheilupuisto: metsän olentojen kuntoiluohjeita
6. Raitiotyömaa, Keskustori: tulevaisuuden kulkuneuvoja
7. Tampereen Tarinatehdas, Finlaysoninkuja 6: kokoelma

Luonto-Liiton satukätköt
Lue luontoa Kirjalitan ja Luonto-Liiton satukätköissä! Kätköissä yhdistyvät luontoon liittyvä faktat ja mielikuvitusta ruokkivat sanataidetehtävät. Alle kouluikäisille seikkailijoille suunnatut kätköt löytyvät koko Kirjalitta-viikon ajan Näsinpuistosta. Satukätköjä voi tehdä myös itse. Ohjeet Luonto-liiton satukätköihin ja oman kätkön tekemiseen: kirjalitta.fi/satukätköt

Ahaa Teatteri klo 13: Veden muisti
Näytelmä perustuu Emmi Itärannan huippusuosittuun Teemestarin kirja -romaaniin, josta Tommi Kainulainen dramatisoi uuden version Ahaa Teatterille kantaesitykseksi. Veden muisti on viesti tulevilta sukupolvilta. Se raottaa nykyajan elintapoja, luonnonvarojen loppuun kuluttamista sekä muovijätteen aiheuttamia ongelmia tulevaisuudesta käsin. Lue lisää…
Esityksen kesto 75 min. Ikäsuositus yläkoululaisista aikuisiin.
Esitykset Kirjalitta-viikolla: ma 5.11. klo 13, ti 6.11. klo 10 ja 13, ke 7.11. klo 10 ja 13, to 8.11. klo 10 ja 13, pe 9.11. klo 10. Liput ja lisätiedot: https://www.ahaateatteri.com/veden-muisti


Tiistai 6.11.2018

Tampereen Tarinatehdas klo 10-12: Koko maailman tarinateltta
MLL Tampereen osaston tarinateltta kätkee sisäänsä sadut maailman eri kolkista, monilla eri kielillä kerrottuna. Teltta innostaa myös omien kertomusten luomiseen ja siellä saa halutessaan taltioida oman tarinansa osaksi Kaiken maailman tarinoita -kokoelmaa.

Nekalan kirjasto klo 13: Kirjailijavieraana Pasi Pitkänen
Helsinkiläinen lastenkirjailija ja kuvittaja Pasi Pitkänen vierailee Nekalassa kertomassa työstään ja teoksistaan.

Teos & Tulenkantajat -kirjakauppa klo 15: Revi se! Kaisa Happonen ja Karri ”Paleface” Miettinen
”Maailma on täynnä sanoja. Ota ne käyttöön.” Tulenkantajien kirjakaupassa askarrellaan runojen parissa Kaisa Happosen ja Karri ”Paleface” Miettisen kanssa. Uuden Revi se -runokokoelman (WSOY) tekijöitä haastattelee Simo Ollila. Tule katsomaan miten runo syntyy. Tämä on nähtävä ja koettava itse!
Maksuttoman tilaisuuden järjestää Teos & Tulenkantajat.

Metson Satuhuone klo 17:30-18.30: Kirjailijavieraana Pasi Pitkänen
Pasi Pitkäsen hahmotyöpajassa suunnitellaan mielikuvituseläin. Paikalla myös sanataideryhmä Rapina.

Tampereen Tarinatehdas: Karhu & Leijona – Anne Vaskon kirjakuvituksia
Kaikenikäisiin vetoavassa näyttelyssä esillä kuvittaja Anne Vaskon lastenkirjakuvituksia. Kuvitusnäyttely muodostuu kahden kuvakirjasarjan kuvituksista ja hahmoista: karhusta nimeltä Mur ja leijonasta nimeltä Jellona.
Näyttely on esillä Tampereen Tarinatehtaassa 3.11.-2.12. Tarinatehdas on auki ti-su klo 12-18.


Keskiviikko 7.11.2018

Tampereen Tarinatehdas klo 18: Pirkkalaiskirjailijat ry:n kirjallinen klubi Roosalupi goes lanu (aikuisille)
Kirjailijavieraina Tuula Kallioniemi ja Tapani Bagge. Aikuisille suunnattu tilaisuus. Tilaisuuden järjestää Pirkkalaiskirjailijat ry.

Laivapuiston perhetalo (MLL) klo 18-20: Iltasadun aika
Tämä marraskuinen ilta on omistettu iltasaduille! Tapahtumassa kuullaan lasten satutyöpajoissa keksimiä upouusia iltasatuja sekä aikuisten lukijoiden valitsemia omia suosikkeja. Illanhämärässä, juuri ennen nukkumaanmenoaikaa, tarjolla on myös iltapalaa, työpajaohjelmaa ja konsertti. Paikalle voi saapua ilta- tai yöpuvussa!
Tapahtuman juontaa lastenkirjailija Kaisa Happonen, ja sen järjestävät Sanataideyhdistys Yöstäjä ja MLL:n Tampereen osasto. Tapahtuma on maksuton mutta siihen on ennakkoilmoittautuminen. Lue lisää…


Torstai 8.11.2018

Tampereen Tarinatehdas klo 15.30-17: Mitä on lavarunous? (luento opettajille)
Lukukeskuksen Mun tarina -hankkeen Aura Nurmi ja Juho Kuusi kertovat työstään. Tilaisuus suunnattu opettajille ja sanataidekasvattajille.

Tampereen Tarinatehdas klo 18: Nuorten open mic
Nuorten open mic. Lavarunousilta n. 12-20-vuotiaille klo 18. Ilmoittaudu ennakkoon: anna.isoaro(a)taike.fi, tai paikan päällä. Vetäjinä Aura Nurmi ja Juho Kuusi. Yhteistyössä Viita-akatemian sanataidekoulu, Tampereen nuorisopalvelut ja Lukukeskus.


Perjantai 9.11.2017

Tarinatehdas klo 10-11: Iltasadun aika -työpaja (ennakkoilmoittautuminen)
Iltasadun aika! on työpaja, joka on tarkoitettu kaikille iltasatujen ystäville. Työpajassa keksitään ihan upouusi iltasatu yleisön ja sanataiteilijoiden yhteistyönä. Tule mukaan mielikuvitusmatkalle kohti satumaailmaa!
Työpaja on suunnattu ensisijaisesti 4-6-vuotiaille sadunkertojille vanhempineen, mutta isommatkin mielikuvittelijat ovat tervetulleita.Pajaan mahtuu 25 osallistujaa, ennakkoilmoittautuminen: posti(a)yostaja.fi
Ohjaajina Pia Krutsin ja Katja Krekelä Sanataideyhdistys Yöstäjästä.

Tampereen Tarinatehdas klo 12-14: Yöstäjän isänpäiväkorttiaskartelu
Tule askartelemaan oma runokortti isälle tai muulle läheiselle!


Lauantai 10.11.2018

Laikun kahvila klo 10-11: Lastenrunoaamiainen

Virittäydy päätapahtuman tunnelmaan lastenrunoaamiaisella! Tapahtumassa voi nauttia Laikun kahvilan antimista, runoilijavieraina Raisa Jäntti ja Hannu Hirvonen. Aamiaisella julkaistaan Raisa Jäntin toinen lastenrunokirja. Tervetuloa myös aikuiset!

Kulttuuritalo Laikku & Lastenkulttuurikeskus Rulla klo 11-16: Kirjalitan päätapahtuma
Kirjalitta huipentuu kulttuuritalo Laikussa järjestettävään päätapahtumaan lauantaina 10.11.2018 klo 11-16. Päätapahtumassa lumoudutaan luonnosta eläin- ja luontoaiheisen ohjelman parissa. Luvassa kirjailijavieraita, työpajoja, esityksiä, kirja-arvontoja ja muuta sanataideohjelmaa koko perheelle!

Tapahtuman ohjelma: https://kirjalitta.fi/kirjalitta/kirjalitta-2018/paatapahtuma-10-11/


Muumimuseon ohjelma 6.-11.11.2018

Tuhotulva, pyrstötähti ja mamelukkikala
Tule lukuseikkailulla Muumimuseoon! Matkataan läpi rehevän viidakon, halki kuivuneen merenpohjan, ylös hurjille vuorille ja tyrskyävälle merelle. Jännitetään yhdessä, miten selvitään kohtaamisista Angostura-pensaan, muurahaisleijonan ja mustekalan kanssa. Seikkailu päättyy – kuten muumikirjoissa aina – onnellisesti puron solinan saattelemana vehreään Muumilaaksoon.
Ti-pe 6.-9.11. klo 17, la-su 10.-11.11. klo 13.
Kesto 30 min. Mukaan mahtuu max 25 hlöä. Ohjelma sisältyy Muumimuseon pääsymaksuun.

Hattivatti ja muurahaisleijona varjoteatterissa
Ateljeessa voit tehdä oman seikkailusi varjoteatterissa. Minkälaista luontoa, eläimiä, kasveja tai maisemia sinun tarinassasi on? Millaisesta seikkailusta hahmosi selviävät vai selviävätkö? Ohjatussa non stop -työpajassa opastetaan varjoteatterin ja hahmojen tekemiseen. Esitä oma tarinasi kavereillesi tai perheellesi Ateljeen näyttämöillä.
Ti-su 6.-11.11. klo 12-19. Ohjelma sisältyy Muumimuseon pääsymaksuun.