Lastenkirja- ja sanataidefestivaali Kirjalitta järjestettiin 8.-14.11.2021 Tampereella ja verkossa. Seitsemättä kertaa järjestetty koko perheen tapahtuma tarjosi monenlaista merkillistä ohjelmaa teemalla Kummia juttuja.
Viikon mittainen festivaaliohjelma piti sisällään kirjailijavieraita, sanataidepajoja, Iltasadun aika! -iltasatutapahtuman lapsiperheille, Harry Potter -etätietovisan ja paljon muuta. Festivaalin päätapahtuma, Kummien juttujen työpajapäivä, tarjosi osallistujilleen monipuolisesti työpajoja limojen valmistamisesta otusbongaukseen.
Lasten ja nuorten tekstit valloittivat katukuvan
Tampereen katukuvassa näkyvästi esillä olleet lasten ja nuorten tekstit tavoittivat jälleen kymmeniä tuhansia Tampereen keskusta-alueella liikkuneita.
Nuoret kirjoittavat kaupunkia -näyttely nostaa vuosittain esiin lasten ja nuorten tekijyyttä ja sanataideharrastusta sekä elävöittää kaupunkitilaa. Tänä vuonna Sanataideyhdistys Yöstäjä kokosi 9–18-vuotiaiden sanataideoppilaiden teksteistä näyttelyn, jonka teemana oli ”Kummallisuuksien kaupunki”.
Näyttely ilahdutti seitsemässä kaupunkikohteessa: Patosillalta, Pikku Kakkosen puistossa, Tammerin puistossa, Kehräsaaren sillalla, pääkirjasto Metsossa, Monitoimitalo 13:ssa sekä Sampolassa. Näyttelypaikoilta löytyi esimerkiksi Kummallisuuksien kaupungin uutisia, järjestyssääntöjä, puolueiden esittelyjä, paikallisen työväenopiston kurssikuvauksia sekä kaupungin asukkaiden treffi-ilmoituksia.
Kirjoituskilpailujen suosio yllätti
Syksyllä 2021 Kirjalitta julisti avatuksi myös Kummallisuuksien kaupan. Mielikuvituskaupassa oli myynnissä kaiken maailman kummia juttuja oudoista otuksista hurjiin härveleihin. Kauppaan etsittiin kummallisia tuotteita ja niille mainostekstejä Kummallisuuksien kauppa -kirjoituskilpailussa. Kilpailuun osallistui 157 tamperelaista neljäsluokkalaista. Kilpailuun osallistuneiden tekstien joukosta valittiin kymmenen voittajatekstiä, jotka olivat esillä Tampereen keskusta-alueen Abribus-valomainostauluissa kahden viikon ajan marraskuussa. Tekstit ovat luettavissa myös Kirjalitan verkkosivuilla.
Kirjalitta-festivaali ja Haamu Kustannus järjestivät Kirjoita jos uskallat -kauhukirjoituskilpailun. Kilpailussa oli kaksi sarjaa: 5.–6-luokkalaisille sekä yläkouluikäisille nuorille. Sarjoihin osallistui yhteensä 209 lasta ja nuorta. Päätuomari valitsi kummastakin sarjasta yhden voittajan ja kolme kunniamainittua.
Kaikissa teksteissä kilpailuteemaa oli lähestytty luovasti ja persoonallisella otteella. Tekstit arvioitiin anonyymisti nimimerkein varustettuina, vasta valinnan jälkeen tarkastettiin kirjoittajien henkilöllisyys. Voittajatekstit ovat luettavissa Kirjalitan verkkosivuilla.
”Nyt mäkin kiinnostuin näistä kirjoista!” – Kirjalitta-viikon kirjailijavieraat innostivat lukemaan
Kirjalitta-viikolla Tampereen pääkirjasto Metson Lehmus-sali täyttyi innokkaista alakoululaisista, jotka pääsivät kirjailijavierailujen liveyleisöön. Yleisöpaikat arvottiin tamperelaisten alakoululuokkien kesken. Kirjalitan kirjailijavieraiksi saatiin Hannele Lampela, Vuokko Hurme, Riina ja Sami Kaarla sekä Paula Noronen.
Lapset saivat kysyä kirjailijoilta itseään askarruttavia kysymyksiä. Kysymyksiä ja kommentteja oli valtavasti ja niiden aiheet vaihtelivat kirjailijantyöstä lemmikeihin ja jopa yhteistyöideoihin. Useat lapset myös kertoivat kirjoittavansa tai tekevänsä sarjakuvia itse. Pääsivätpä kirjailijat antamaan nimikirjoituksia ja ottamaan faniselfietäkin. Kaiken kiteyttää erään yleisössä olleen koululaisen kommentti: ”Nyt mäkin kiinnostuin näistä kirjoista!”.
Kaikki kirjailijavierailut striimattiin Metso Studion toimesta Tampereen kanavalle, jossa ne olivat lähes poikkeuksetta katsottavissa myös jälkikäteen. Yhteensä vierailut vetivät paikan päälle ja ruudun ääreen satoja osallistujia.
Vanhat suosikit ja verkossa järjestetty ohjelma saavuttivat suursuosion
Kirjaviisaat-kirjatietokilpailu tamperelaisille viidesluokkalaisille järjestettiin joka vuotiseen tapaan. Pääkirjasto Metsossa käydyssä finaalissa Kirjaviisaat-mestaruudesta kisaavat alkukarsinnan neljä parasta luokkaa kolmihenkisin joukkuein. Tänä vuonna voittoon ylsi Messukylän koulun 5A. Kirjaviisaat-finaalia pystyi seuraamaan suorana lähetyksenä Tampereen Mediakoulun Koulukanavalta. Kaiken kaikkiaan finaali tavoitti yli 1300 katsojaa.
Supersuosittu Harry Potter -aiheinen etätietovisa kaikille jästeille, noidille ja velhoille kokosi jälleen Harry Potter -faneja yhteiseen perjantai-illan vietoon. Teemana visassa on kaikenlainen outo ja kumma Harry Potter -kirjasaagassa. Harry Potter -tietoudesta kisasi yhteensä 54 joukkuetta Suomesta ja jopa Ruotsista saakka. Yhteensä joukkueissa oli kilpailijoita 140. Yhteistyössä visassa olivat Tammi-kustantamo ja Tallipihan Vahdintalon puodit.
Pirkkalaiskirjailijat ry:n järjestämä LaNu-teemainen Roosalupi tarjosi lasten- ja nuortenkirja-aiheista ohjelmaa aikuiselle yleisölle. Kaivattu Roosalupi järjestettiin Kahvila Laikussa. Tunnelmallisessa tapahtumassa kirjailijavieraina olivat J.S. Meresmaa ja JP Koskinen.
Ihasteltu Iltasadun aika! -iltasatutapahtuma järjestettiin jälleen. Tarinoiden ystävät kokoontuivat marraskuisen illan hämyyn sanataiteen äärelle Lastenkulttuurikeskus Rullaan. Ohjelmassa oli tarinoita, loruja, kirjavinkkejä, sanataidetyöpajoja sekä Kulttuuriosuuskunta Uulun Soiva syli -konsertti. Illan kunniavieraana oli lastenkirjailija ja sanataideopettaja Maami Snellman.
Tuli-ja runoshow’hun huipentunut päätapahtuma kokosi yhteen lähes 400 ihmistä
Kirjalitan päätapahtuma järjestettiin toistamiseen työpajapäivänä Monitoimitalo 13:ssa lauantaina 13.11. Tapahtumassa sukellettiin kummallisuuksien maailmaan, jossa kesytettiin mörköjä, kirjoitettiin kirjeitä ihmisille ja postia kammotuksille, seikkailtiin Salasaaren Salapajassa, bongattiin ämminkäisiä, tehtiin optisia illuusioita ja taikatemppuja sekä tutkitiin erilaisia limoja.
Runokaupungin löytötavaratoimistossa saattoi kohdata kaikenlaista löydettyä ja kadonnutta runokaupungin kaduilta ja kujilta. Kummallisuuksien kaupassa taas myyjät olivat mystisiä ja ostoslistat sitäkin oudompia. Paikalla tapahtumassa oli myös uusi ja upea kirjastoauto Kosmos, josta sai lainata kummallista luettavaa kotiin vietäväksi.
Päätapahtuman ja koko Kirjalitta-viikon huipensi ainutlaatuinen tuli- ja runoshow, josta vastasivat tulitaideyhdistys Flamma ja näyttelijä Emilia Pokkinen. Tammerin puiston kupeessa, Eeva-Liisa Mannerin aukiolla nähdyssä esityksessä loistokas tulitaide ja Eeva-Liisa Mannerin runous kietoutuivat kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Tuli- ja runoshow kunnioitti kirjailija Eeva-Liisa Mannerin juhlavuotta.
Kirjalitta kiittää kaikkia osallistujia ja yhteistyökumppaneita
Kirjalitta toteutettiin yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa. Sanataideyhdistys Yöstäjän ja Lastenkirjainstituutin yhteistyössä koordinoiman festivaalin toteuttamiseen osallistuivat Tampereen kaupunginkirjasto, Suomen tietokirjailijat ry, Suomen nuorisokirjailijat ry, Pirkkalaiskirjailijat ry, Kuvittajat ry, Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä, Lastenkulttuurikeskus Rulla, Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13 ja Tampereen seudun työväenopiston lasten ja nuorten sanataidekoulu
sekä Haamu Kustannus, Tammi, Kustantamo S&S, WSOY, Karisto, Otava, Lasten keskus, Mini Kustannus, Kvaliti ja Tallipihan Vahdintalon puodit.
Ensi vuoteen!